sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Padassa paistettua

Ihana kotoiluviikonloppu, oli aikaa puuhailla ja kokata ja leipoakin. Kirpputorilta pari vuotta sitten löytynyt valurautapata pääsi tänään tositoimiin.

Ensin kippasin pataan eilisestä asti muhineen leipätaikinan. Pataleipäreseptejä tuntuu nyt pyörivän netissä vaikka kuinka, tässä tämänkertainen sovellus.

Pataleipä



4 dl vehnäjauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1,5 tl suolaa
herneen kokoinen pala hiivaa
7 dl vettä

Sekoita jauhot ja leseet kulhossa. Liuota hiivanokare kädenlämpöiseen veteen ja sekoita nopeasti taikinaksi, älä vaivaa. Anna kohota kelmun alla vähintään 12 tuntia.

Laita pata kylmään uuniin ja laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kun uuni on lämmin, ota kuuma pata varovasti uunista ja kippaa taikina sinne. Nosta pata takaisin uuniin. Paista ensin kannen alla 30 minuuttia ja sitten vielä 15 minuuttia ilman kantta.

Kumoa leipä pois vuoasta - ja lado tilalle vaikkapa pata-ainekset.

Broilerpata uunissa (2-3 hengelle)



2 maustettua broilerinkoipea
2 sipulia
2 porkkanaa
2 kynttä valkosipulia
2 laakerinlehteä
oksa rosmariinia
muutama salvianlehti
noin 10 maustepippuria
1 tl suolaa (sitruunasuolaa)
1 appelsiinin mehu ja ½ appelsiinin kuori isohkoina paloina
vettä

Paloittele broilerinkoivet (itse onnistuin kiskomaan ne kolmeen osaan). Kuori ja paloittele kasvikset. Lado kaikki ainekset pataan ja kaada päälle vettä niin paljon, että ainekset peittyvät.

Nosta pata uuniin ja odota että tuoksu huumaa. Olisiko ollut parisataa astetta ja noin tunti? Kääntele padan sisuksia pari kertaa paiston aikana ja lisää tarvittaessa vettä.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Revinnäinen two ways

Varsinaisena kokeilevan kirjonnan kurssityönä valmistin revinnäistyön kahdella tavalla: perinteisesti käsin sekä ompelukoneella. Oppaana kummassakin toimi WSOYn Isoseepra-sarjan Suomalainen revinnäiskirja vuodelta 1981 - ja kumpikin tekniikka oli minulle ihan uusi ja vähän pelottava.
Revinnäistyön reiät tehdään purkamalla työstä lankoja joko toiseen suuntaan tai molempiin. Langat kiinnitetään työn taakse ja työn lopuksi huolitellaan paikoilleen ja langanpäät katkotaan. Syntynyttä ristikkoa voi vahvistaa  ja koristella erilaisilla pistoilla. 
Viiriäisessä pujotuksia sekä paulapistoja. 
Viiriäinen oli niin sievä ompelukehyksessään, että se sai jäädä siihen toistaiseksi.

Isompaan työhön hain inspiraatiota vanhan tuolinpäällisen syksyisistä väreistä, jotka toivat mieleen syksyn lehdet. Halusin hyödyntää värit, mutta kokeilla miten onnistuisi ruutumaisuuden häivyttäminen.
Hahmottelin paperista leikattujen lehtimallineiden avulla sopivan kuvion, piirsin lehtikuviot ja ompelin reunaa pitkin kolmiaskelsiksakilla.





Sitten leikkasin lehtien väliset alueet melko vapaamuotoiseksi ruudukoksi ja nyhdin pois irralliset langanpätkät.
Jääneet lankasillat ompelin yhteen tiheällä siksakilla. Toisin kuin pelkäsin, ompelukoneeni ei ollut tästä moksiskaan, vaan kokosi langat siisteiksi nipuiksi.
Huolittelin vielä lehtien reunat siksakilla.
Tuloksena rento, kauniinvärinen ja kivalla tavalla epäsäännöllinen revinnäisliina.
Kuulostipa helpolta. Todellisuudessa leikkelyyn, lankojen nyhtämiseen, ompeluun ja langanpätkien siistimiseen meni varsin monta työtuntia ja muutamat hermot.

Prosessi oli kuitenkin kiva: työ ei tuntimäärästä huolimatta tuntunut uuvuttavan suurelta, ja ompelukone palveli kirjontavälineenä yllättävänkin hyvin. Lankojen katkominen ja kankaan rakenteen radikaali muuttaminen vaati juuri sopivalla tavalla heittäytymistä ja uskallusta.
Lopputulokseenkin olen melko tyytyväinen, vaikka niitä langanpätkiä varmasti osuu silmiin vielä vuosikausia, ja painetun kankaan valkoiset sisukset pistävät turhan paljon siksakin välistä esiin.

Kirjontakokeiluja

Kokeilevan kirjonnan kurssilla kokeiltiin monia asioita.

Ensin kokeiltiin ompelukoneen toimintoja ja hurviteltiin kuvioita mustalle ja valkoiselle.

Sitten kokeiltiin applikointia ja alikeompelua. Näihin tuli viiriäisteemaa.

Applikoinnissa kuviot ommellaan pohjakankaan päälle.

Alikeompelussa puolestaan kankaat laitetaan päällekkäin ja leikataan alempia kerroksia näkyviin.


 Kokeiltiin myös vapaata konekirjontaa ja erilaisia haihtuvia tukimateriaaleja.
Oikeanpuoleinen kokeilu on tehty vedessä haihtuvan tukimateriaalin avulla. Kirjontakehykseen pingotettiin kaksi kalvoa ja niiden väliin haluttuja kangaspaloja tms. Poistettiin koneesta kankaansyöttö ja paininjalka, ja tikkailtiin sinne tänne kirjontalangalla. Lopuksi työ upotettiin veteen, jolloin tukimateriaali haihtuu ja jäljelle jäävät vain pistot ja mahdollinen kalvojen väliin laitettu materiaali.
Tästä kukkasesta tuli aika muodoton mytty, mutta tällä tavalla on mahdollista tehdä tosi hienoja kangasmerkkejä ja koruja.
Tätä sudenkorentoa tuin irtirevittävällä kuitukankaalla, koska tarlatania en uskaltaisi upottaa veteen. 
Kuitukankaan kiskominen ompelutyön taustalta oli kyllä aika tuskaista. Mikähän olisi paras tapa kirjoa tarlatania?

 Tällä tavalla se toki onnistuu – pohjakankaan päälle.


Tilkkumaalauksessa ei juuri ole sääntöjä, vaan siinä kankaita ja lankoja käytetään maalipensselin ja kynän tavoin. Monesti taustakankaan päälle asetellaan ensin kuviomateriaaleja ja sitten päälle jokin tarlatan- tai tyllityyppinen harso, joka pitää palat paikallaan. Minä käytin työssäni tarlatania useita kerroksia ja ompelin palasia vielä koko homman päälle.

Vanutikkaustakin kokeiltiin, kahdella eri tavalla.
Tässä on pehmusteena yhtenäinen vanulevy. Tikkasin kankaan kuvioita myöten ja niitä korostaen.
Tämä oli hauska uusi tuttavuus: trapuntokirjontaa. Ensin tikattiin kaksi ommelta rinnakkain ja sitten pujotettiin kujan läpi paksu nippu lankoja.

Kolmiulotteista vaikutelmaa luodaan pujottamalla risteyskohdissa ”alapuolelta” menevä sisus työn takana ulos ja takaisin sisään. Samoin terävissä kulmissa sisuslanka kannattaa pistää työn takaa ulos.
Tulipa opittua ja - todellakin - kokeiltua monenlaista. En ollutkaan ennen kirjonut koneella mitään.

Tekniikkakokeiluista päästiin sitten hyvillä eväillä omien kirjontatöiden suunnitteluun ja toteutukseen.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Paidoista paras mekko

Menneen kesän käsityöprojektin tuloksena syntyi uusi Maailman paras mekko.

Lähtötilanteena oli kasa miesten paitoja.
Siis tällaisia.

Yhdestä paidasta syntyi yläosa. Leikkasin hihat ronskisti saumojen vierestä irti.  Hartioihin jäi reilusti liikaa leveyttä. Mittasin sopivan leveyden ja jatkoin leikkausviivaa kaarevasti kohti kainaloa.
Peilin edessä sovittelin ja neulasin omaan kroppaan sopivat kiilat etukappaleeseen.

Alaosaa varten tarvitsin kolme kokonaista paitaa sekä yläosasta yli jääneet hihat. Sommittelin niitä lattialle aika monenlaisiin asetelmiin, ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen.

Takakappaleet leikkasin kiilamaisiksi niin, että kavensin niitä yläreunaa kohti jonkin verran. Etukappaleet napitin "ristiin" toistensa kanssa ja käsittelin sitten kuin takakappaleita. Napinväli on ilmeisen standardoitu, sillä eri paidoista peräisin olevat etukappaleet sopivat yhteen ilman nikottelua.

Hihat olivat liian lyhyitä sellaisenaan, joten kahdesta hihasta syntyi poikkisaumalla yksi kiilakappale.

Ompelin hamekiilat sivureunoista yhteen. Helmasta ei näköjään ole tullut yhtään kunnon kuvaa, mutta siihen jätin kappaleiden omat helmapäärmeet ja kaaret mahdollisuuksien mukaan näkyviin ja siistin reunaa yhtenäiseksi vain saumojen kohdalta. Helma ei siis suinkaan ole tasapitkä.

Vyötärönauhan kokosin irti leikatuista kauluksista ja rannekkeista.

Rypytin hamekankaan vyötärönauhaan ja siistin yläreunan tasaiseksi.

Viimeistelin vyötärön ja hihansuut vinonauhalla, jota varten uhrasin vielä viidennen paidan. Yhtä hyvin olisi voinut tietysti käyttää valmista nauhaa.
Alushamekankaaksi löytyi kirpputorilta kahdella eurolla vanha verho, jossa oli jo valmiiksi röyhelö reunassa.

Olin alun perin ajatellut ommella asun yhtenäiseksi mekoksi, mutta lopulta totesin että tämä toimii kaksiosaisena asuna paremmin - osia voi yhdistellä ristiin ja pestä yläosaa tarpeen mukaan useammin kuin hametta.
Asun alkuperä näkyy vyötäröllä: kaulus, nappilista ja tasku.
Alushame pilkottaa helman alta

ja joskus sitä voi vilauttaa ihan tarkoituksella.