Varsinaisena kokeilevan kirjonnan kurssityönä valmistin revinnäistyön kahdella
tavalla: perinteisesti käsin sekä ompelukoneella. Oppaana kummassakin toimi WSOYn Isoseepra-sarjan Suomalainen revinnäiskirja vuodelta 1981 - ja kumpikin tekniikka oli minulle ihan uusi ja vähän pelottava.
Revinnäistyön reiät tehdään purkamalla työstä lankoja joko
toiseen suuntaan tai molempiin. Langat kiinnitetään työn taakse ja työn lopuksi huolitellaan paikoilleen ja langanpäät katkotaan. Syntynyttä ristikkoa voi vahvistaa ja koristella erilaisilla
pistoilla.
Viiriäisessä pujotuksia sekä paulapistoja.
Viiriäinen oli niin sievä ompelukehyksessään, että se sai
jäädä siihen toistaiseksi.Isompaan työhön hain inspiraatiota vanhan tuolinpäällisen syksyisistä väreistä, jotka toivat mieleen syksyn lehdet. Halusin hyödyntää värit, mutta kokeilla miten onnistuisi ruutumaisuuden häivyttäminen.
Hahmottelin paperista leikattujen lehtimallineiden avulla sopivan kuvion, piirsin lehtikuviot ja ompelin reunaa pitkin kolmiaskelsiksakilla.
Sitten leikkasin lehtien väliset alueet melko vapaamuotoiseksi ruudukoksi ja nyhdin pois irralliset langanpätkät.
Jääneet lankasillat ompelin yhteen tiheällä siksakilla. Toisin kuin pelkäsin, ompelukoneeni ei ollut tästä moksiskaan, vaan kokosi langat siisteiksi nipuiksi.
Huolittelin vielä lehtien reunat siksakilla.
Kuulostipa helpolta. Todellisuudessa leikkelyyn, lankojen nyhtämiseen, ompeluun ja langanpätkien siistimiseen meni varsin monta työtuntia ja muutamat hermot.
Prosessi oli kuitenkin kiva: työ ei tuntimäärästä huolimatta tuntunut uuvuttavan suurelta, ja ompelukone palveli kirjontavälineenä yllättävänkin hyvin. Lankojen katkominen ja kankaan rakenteen radikaali muuttaminen vaati juuri sopivalla tavalla heittäytymistä ja uskallusta.
Lopputulokseenkin olen melko tyytyväinen, vaikka niitä
langanpätkiä varmasti osuu silmiin vielä vuosikausia, ja painetun kankaan
valkoiset sisukset pistävät turhan paljon siksakin välistä esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti