keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kolmen hillon pannaria ja vappuvalmisteluja

Sadannen blogikirjoituksen kunniaksi höystin iltapalapannarin peräti kolmen sortin hillolla :)

Omppua, vadelma-kirsikkaa sekä Maailman Parasta Lettuhilloa (mansikka + omena). Hillot ovat kaikki itse keiteltyjä, mansikkaa lukuun ottamatta ainekset omasta pihasta (ja ne mansikatkin itse poimittuja lähitilalta).

Pannariherkuttelun lisäksi laitoin siman porisemaan. Perhe ei niin sen perään ole, joten tein nyt sitten oman makuni mukaan ja höystin liemen reilulla määrällä inkivääriä ;) Kattilallisesta ruskeaa lientä ei oikein saanut edustavaa kuvaa, eikä lopputuloksesta ole takeita - mutta tässä kuitenkin muistiin käyttämäni resepti:

Inkiväärisima

4 l vettä
400 g fariinisokeria
100 g sokeria
1 iso sitruuna
reilu pala (noin 3 cm) tuoretta inkivääriä
teelusikankärjellinen kuivahiivaa

Kiehauta puolet vedestä. Veistele sitruunan keltainen kuori irti esimerkiksi juustohöylällä ja purista sitruunasta mehu. Viipaloi inkivääri.

Liuota kuuman veden joukkoon sokerit ja lisää sitruunan kuoriviipaleet, sitruunamehu ja inkivääri. Tarkista, että neste on reilusti kädenlämpöistä, ja ripottele päälle kuivahiiva. Jätä huoneenlämpöön.

Jatkuu huomenna...

Ei kommentteja: