sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Jätskipäivä ja kerrassaan mainio possukastike

Eilen pullaa ja broileria, tänään jätskiä ja possua.

Tytöt innostuivat pyörittämään jätskikoneella suklaajäätelöä laktoosittomasta maidosta. Sattumiksi lorautettiin turkinpippurirouhetta ja suklaakeksin muruja.

Lopputulos oli ihan maukasta, joskin jätskipohja taisi kiehahtaa vähän liikaa - jätskiin tuli hienoinen suklaamannapuuron aromi.

Iltaruoaksi kokkailin possua - kastike päätyi parempiin suihin ennen kuvausta, joten eilisen malliin jakoon jäi pelkkä resepti.

Yrtti-kerma-possukastike

1 rasiallinen marinoituja porsaan ulkofileepihvejä
2 dl kevytruokakermaa
1 tl sinappia
1 tl meiramia
½ tl rakuunaa

Pyyhi pihveistä liika marinadi pois ja leikkaa jokainen 2-3 pienempään palaan. Ruskista pihvit pannulla. Kaada päälle kerma ja keittele kokoon. Mausta sinapilla ja yrteillä, sekoita sinappi hyvin kastikkeen joukkoon.

Jälleen kiitos marinadin, lisäsuolaa tai -pippuria ei tarvittu. Rakuuna oli maltillisesti käytettynä ihan ässämauste tähän.

Myös lisäke oli aika mausteista:

Keltaista perunaa ja kukkakaalia

6 perunaa
½ kukkakaalia
suolaa
pieni sipuli
noin 1 cm tuoretta inkivääriä
reilulla kädellä paprikajauhetta ja currya
(valkosipulia, pinjansiemeniä...)
oliiviöljyä
valkopippuria
suolaa
omenaviinietikkaa

Kuori perunat ja paloittele kukkakaali reiluiksi kukintopaloiksi. Keitä suolalla maustetussa vedessä napakoiksi - perunat vaativat vähän pidemmän keittoajan, joten laita ne veteen hieman kukkakaalia aiemmin. Jäähdytä ja paloittele perunat, pieni kukkakaaleja tarvittaessa lisää.

Silppua sipuli ja raasta inkivääri. Kuumenna paistinpannussa reilu loraus oliiviöljyä ja lämmitä siinä inkivääriä, paprikaa ja currya sekä sipulisilppua (ja valkosipulia, sekin sopii hyvin joukkoon, samoin pannulla paahtuvat pinjan- tai auringonkukansiemenet). Hämmentele joukkoon peruna- ja kukkakaalilohkot. Mausta suolalla, pippurilla ja lorauksella omenaviinietikkaa. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Ei kommentteja: