sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Viisupaloja

Hurraa Loreen! Hurraa Moldovan Pasha, Viron Ott ja muut euroviisujen loistotähdet!

Näitä pikkupaloja popsittiin itse asiassa jo ensimmäisen semifinaalin aikana kun ystävät poikkesivat Bakun-matkallaan meille. Muut kisaillat menivät vähemmällä tankkauksella. Tässä kattauksessa oli suolaista ja makeaa kuohuviinin kanssa tarjottavaa.


Ruisnappeja
Katkarapuja
Ruohosipulia
Sitruunamehua
Kermaviiliä
Ruohosipulituorejuustoa
Majoneesia

Meillä on jotenkin ärtsyn makuista majoneesia, se maistuu läpi näissä tahnoissa vaikka ihan vain vähän laitan. En ole jotenkin osannut ajatella että niissä olisi isoja eroja, mutta ehkäpä kokeilen jatkossa jotain muuta merkkiä kuin Pirkkaa.

Luumutomaatteja
Mozzarellapalloja
Pestoa

Aikamoinen nävertäminen näissä. Ensin kierittelin mozzarellat pestossa, sitten kaiversin luumuista sisukset pois ja työnsin juustot sisään. Tavallaan tykkään tästä ylitsepursuavan öljyisestä lookista, mutta suosittelen kuitenkin käyttämään joko vielä pienempiä mozzarellahelmiä tai vähän isompia kirsikkatomaatteja.

Taateleita
Pekonia

Nämä pikku kääröt ovat kyllä suosikkejani. Pekonipaketti keskeltä poikki ja jokaisen taatelin ympäri puolikas pekoninviipale. Uuniin (noin parisataa astetta ja reilut 5 minuuttia) ja tarjolle joko lämpimänä tai kylmänä. Kannattaa antaa vieraiden olla siinä luulossa että käärössä on ihmeellisen herkullisia pikku makkaroita.

Melonia
Leipäjuustoa
Mansikoita

Perus-combo jälkkäritikkuihin. Vähän valju väriyhdistelmä tuolla hunajamelonilla, cantaloupe toimisi paremmin. Mansikan voi vaihtaa ananaskirsikkaan tai mangoon, joka tapauksessa tarvitaan jotain kirpeää.

Valkosuklaarouhetta
Kuivattuja karpaloita
Cookie-taikinaa :)

Resepti Ingrid Wikmanin cookie-kirjasta, vaihdoin kuivatut mansikat karpaloihin. Nämä onnistuivat hienosti, olivat juuri sopivan kokoisia (isoja) ja keskeltä sitkeäntahmeita.

Ei kommentteja: