maanantai 21. lokakuuta 2013

Mainion makuista leipää

Perussämpyläreseptiin tuli keksittyä sen verran kiva twisti, että sietää tulla jaetuksi täälläkin. Alkuperäinen resepti ja koristeluidea on Kodin kuvalehden reseptikirjasta Kodin parhaat leivät, mutta mausteita tuli lisäiltyä ihan omasta päästä.

Monen maun oliivileipäset


 2,5 dl vettä
n. 2 rkl sitruunalla maustettua oliiviöljyä + lisää voiteluun
n. 1 rkl hunajaa
1 tl sitruunasuolaa
1 tl Provencen yrttisekoitusta
1 tl kuivattua valkosipulia rouheena
1 pussi kuivahiivaa
3 dl hiivaleipäjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
kalamata-oliiveja

Sekoita 45-asteiseen veteen öljy ja huhmaressa hienonnetut mausteet. Sekoita kuivahiiva hiivaleipäjauhoihin ja vispaa taikinaan. Alusta valmiiksi vehnäjauhoilla.

Anna kohota, leivo litteiksi leipäsiksi. Painele leipiin kuoppia. Voitele leivät sitruunaöljyllä ja painele kuoppiin oliivit. Paista kohonneet leivät 225 asteessa 15 minuuttia.

Huomioita reseptistä:
- Herkullisia, kiva yhdistelmä erilaisia makuja. Sitruuna maistui jännästi vasta toisella herkuttelukerralla.
- Leipomista aloittaessa suunnittelin, että silppuaisin oliiveja myös taikinan joukkoon. Jostain syystä suunnitelma jäi toteuttamatta. Se onkin ainoa asia mikä harmittaa, ensi kerralla sitten oliivisilppua joukkoon.

Ei kommentteja: