tiistai 2. helmikuuta 2010

Huopaa, osa 2: nuno-huivi


Nuno-huovutuksessa tehdään kahdesta yksi.

Esimerkiksi vanhasta sifonkihuivista

ja neulahuopalevystä

räyhäkkään värinen huivi.

Huivit ja muut mahdollisesti ihokontaktiin tulevat tuotteet (kuten korut) kannattaa tehdä merinovillasta, joka ei kutita niin kuin suomenlammas. Huivin voi tehdä latomalla karstavillaa kerroksittain, mutta minä oikaisin ja otin huivia vähän suuremman palan neulahuopaa. Neulahuopa on valmiiksi lyttyyn neulattua merinovillaa, ei siis askarteluhuopaa. Neulahuopaa saa esimerkiksi Hobby Pointista tai Merinovilla.comin verkkokaupasta.

Villaan voi leikata koloja, joiden kohdalta alkuperäinen sifonkihuivi jää näkyviin. Sifonkikangas asetetaan villalevyn päälle, koko komeus kastellaan kuumalla saippuavedellä ja sifonki nostellaan varovasti suoraksi. Kääritään rullalle ja huovutetaan.

Ison työn pitäminen lämpimänä on vaikeaa, joten huovutus etenee hitaasti. Kärsimätön tekijä kuulemma sitoo rullan tosi tiheästi, sujauttaa muovipussiin ja pyörittää kuivausrummussa muutaman minuutin kerrallaan. Minä en vielä uskaltanut.

Valmiissa työssä sifonkikangas on kutistunut villan mukana ruttuun, paitsi tietysti reikäkohdista, ja värit sulautuvat yhteen.

Tämä oli lähinnä tekniikkakokeilu, enkä tiedä tuleeko huopahuiville sen enempää käyttöä kuin sifonkisellekaan. Vähän vähemmän ärhäkkä väri voisi olla helpompi, mutta kurssilla valikoima oli rajallinen. Lanteille tämän voisi kietoa, ja kiinnittää huopakukkasella. Hmm.

Ei kommentteja: