sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Jäniksellä pitkät korvat

Virpomaan lähti meiltä tänä vuonna kaksi pääsiäispupua - pienempi ruskea ja isompi valkoinen.

Korvat lapset askartelivat itse Nalle Puhin Sadepäivän puuhia -kirjan ohjeiden mukaan.

Korva ja sisuspala leikattiin kirjasta jäljennetyn kaavan mukaan. Hiuspanta päällystettiin kreppipaperilla, ja korvat teipattiin pantaan kiinni. Jotta isot korvat pysyisivät pystyasennossa, niitä tukemaan taivuteltiin paperiliittimet.

Vitsojen koristelu meni tällä kertaa aika vauhdilla, sillä kotiuduimme Ruotsin-reissulta vasta puolenpäivän tienoilla ja kahdelta oli jo Tytöllä luokkakaverin synttärikutsut. Mutta niinpä kuitenkin ehdittiin toivottaa onnea naapureille :)

Isännälle ikä pitkä,
emännälle perä leviä,
tyttärelle punaset posket,
pojalle hyvä hevonen!

Ei kommentteja: