Mekon kevennys

Kaapissa oli jo monta vuotta odottanut muodoton mummokolttu, josta jossain vaiheessa piti tulla jotain - ehkä vähän tyköistuvampi mekko, hihat pois tai jotain?

Sovitus kuitenkin paljasti, että ei tästä mekkoa tule. Sen sijaan syntyi parempi idea.

Keskisauma auki.

Tästä näkee, että mekon materiaali on pehmeää neulosta, ja saumurin jäljiltä saumanvarat aivan olemattomat. Pari milliä kuitenkin riitti uuteen saumaan, kun kangas oli helposti käsiteltävää eikä rispaantunut. Vuoria ei mekossa ollut ollenkaan - muuten olisikin saattanut jäädä koko tuunausprojekti tekemättä.

Helmasta pituutta pois.

Yli jääneestä helmasta syntyi paikka nappilistan alapuolelle jääneeseen koloon (pysähdy hetkeksi arvostamaan kuvion kohdistusta, siinä meni aika kauan)

sekä pari simppeliä taskua  sivusaumoihin.

Laatikosta kaivoin vähän rouheammat napit.

Ja valmista tuli.

Mekosta syntyi mukava jakku kesäksi. Kolme neljäsosaa -hihat ja hieman A-linjainen malli. (Se kohdistettu paikkapala muuten näkyy tässä kuvassa. Pysähdy arvostamaan vähän lisää.)

Työaikaa koko projekti vei ehkä pari tuntia, josta suurin osa helman käsinompeluun.

(Joo, on tässä blogitauon aikana muutettu.)

Mini-Me

Koulutehtävänä syntyi omakuva-nukke erilaisine vaatekertoineen. 

Vartalon simpsoninkeltainen sävy löytyi keskeneräisestä lasten collegepaidasta, jonka nappasin taloyhtiön kierrätyshuoneesta joskus kun meidän lapset olivat tuonkokoisia.

Vaatteiden trikootilkut ovat samalta aikakaudelta. Älä koskaan heitä mitään pois.

Peffaan sujautin sukkahousunterän, joka oli täytetty kuivaherneillä, niin että nukke istuu napakasti pöydänreunalla.

 Selkäänsä nukke sai sen tatuoinnin, jota minä en ainakaan vielä ole ottanut.

Pää rakentui vaahtomuovista ja sai pinnan neulahuovuttamalla.

Pään kiinnitysmekanismi mahdollistaa pään kääntämisen...

...mutta hiuksista tuli niin painavat, että pää oli lopulta pakko ommella kiinteästi paikalleen.

Tässä kuontalo ennen trimmausta ja lankojen avaamista.

Sitten pukemaan. Vartalon hassun mallin takia kaavoittaminen vaati vähän luovuutta.

Ja mikä oli lopputulos? Onko nukke omimmillaan akateemisessa roolissa?

 Vai rentona käsityöläisenä?

 Vai jotain siltä väliltä?

Entä minä?

Revinnäinen two ways

Varsinaisena kokeilevan kirjonnan kurssityönä valmistin revinnäistyön kahdella tavalla: perinteisesti käsin sekä ompelukoneella. Oppaana kummassakin toimi WSOYn Isoseepra-sarjan Suomalainen revinnäiskirja vuodelta 1981 - ja kumpikin tekniikka oli minulle ihan uusi ja vähän pelottava.

Revinnäistyön reiät tehdään purkamalla työstä lankoja joko toiseen suuntaan tai molempiin. Langat kiinnitetään työn taakse ja työn lopuksi huolitellaan paikoilleen ja langanpäät katkotaan. Syntynyttä ristikkoa voi vahvistaa  ja koristella erilaisilla pistoilla. 

Viiriäisessä pujotuksia sekä paulapistoja. 

Viiriäinen oli niin sievä ompelukehyksessään, että se sai jäädä siihen toistaiseksi.

Isompaan työhön hain inspiraatiota vanhan tuolinpäällisen syksyisistä väreistä, jotka toivat mieleen syksyn lehdet. Halusin hyödyntää värit, mutta kokeilla miten onnistuisi ruutumaisuuden häivyttäminen.

Hahmottelin paperista leikattujen lehtimallineiden avulla sopivan kuvion, piirsin lehtikuviot ja ompelin reunaa pitkin kolmiaskelsiksakilla.

Sitten leikkasin lehtien väliset alueet melko vapaamuotoiseksi ruudukoksi ja nyhdin pois irralliset langanpätkät.

Jääneet lankasillat ompelin yhteen tiheällä siksakilla. Toisin kuin pelkäsin, ompelukoneeni ei ollut tästä moksiskaan, vaan kokosi langat siisteiksi nipuiksi.

Huolittelin vielä lehtien reunat siksakilla.

Tuloksena rento, kauniinvärinen ja kivalla tavalla epäsäännöllinen revinnäisliina.

Kuulostipa helpolta. Todellisuudessa leikkelyyn, lankojen nyhtämiseen, ompeluun ja langanpätkien siistimiseen meni varsin monta työtuntia ja muutamat hermot.

Prosessi oli kuitenkin kiva: työ ei tuntimäärästä huolimatta tuntunut uuvuttavan suurelta, ja ompelukone palveli kirjontavälineenä yllättävänkin hyvin. Lankojen katkominen ja kankaan rakenteen radikaali muuttaminen vaati juuri sopivalla tavalla heittäytymistä ja uskallusta.

Lopputulokseenkin olen melko tyytyväinen, vaikka niitä langanpätkiä varmasti osuu silmiin vielä vuosikausia, ja painetun kankaan valkoiset sisukset pistävät turhan paljon siksakin välistä esiin.