lauantai 31. heinäkuuta 2010

Muu maa mustikka, oma maa herukka

Tyttö ja Poika olivat isovanhempien mukana mökillä, ja palasivat sieltä parin mustikkapussin kanssa. Toinen leivottiin saman tien piirakaksi, toinen pantiin pakkaseen odottelemaan.

Mamman marjapiirakka, pohja tehtynä pelkillä vehnäjauhoilla jottei maku peitä mustikoita alleen. Ekaa kertaa tein taikinaristikon piirakan päälle: "Äiti, tällaista minä olen aina toivonut!"

Mamman mustikkapiirakka

150 g margariinia
1 muna
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

2 dl kermaviiliä
½ dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
5 dl mustikoita

Nypi taikinan ainekset sekaisin ja painele piirakkavuoan pohjalle. Jos vuoka on riittävän pieni, taikinaa riittää myös ristikkoon - laita nokare taikinaa jääkaappiin odottelemaan. Sekoita täytteen ainekset ja kaada pohjan päälle. Kauli sivuun laitettu taikina levyksi ja ota siitä suikaleita taikinapyörällä, ja nostele ristikoksi piirakan päälle.

Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia.

Lämpimän tuoreena piiras on sisältä pehmeää :) Tällä kertaa höysteeksi kaadettiin vaniljakastiketta, mutta kiitos kermaviilitäytteen, piiras ei välttämättä vaadi lisäkostuketta.


Kotipihan mustikkapuskat eivät ole innostuneet tekemään satoa, mutta valkoherukkapensas tuotti ämpärillisen. Vadelmia saisi pakkaseen asti jos lähtisi lähimetsiin keräilemään - kotipihasta löytyi sopiva satsi välipalaherkkuun.

Vadelmia,valkoherukoita, vaahdotettua vaniljakastiketta ja loraus vaahterasiirappia (kinuskikastikekin passaa). NJAM.

Ei kommentteja: