torstai 17. helmikuuta 2011

Säkillinen shoppailtua

Tunnistaako joku kansallispukukankaan?

UFFin myymälöissä on taas tasarahapäivät. Yleensä en juuri siellä asioi (vaikka työmatkan varrella on peräti kolme myymälää), koska hinnat ovat kirppistavaraksi mielestäni aivan liian korkeat. Mutta kahdesti vuodessa tulee ostettua isompi kassillinen, kun kamaa saa kantaa ulos eurolla tai parilla per vaatekappale.

Tänään kahdella eurolla löytyi esimerkiksi tämmöinen kansallispuvun tekele:

Tämä tuli hankittua ihan omistamisen ilosta, sillä kolttu on aivan liian pieni ja yläosa jotain aivan höpöhöpöä huonosti ommeltua keinokuitua. Mutta olisiko tuo hamekangas kuitenkin jostain ihan aidosta puvusta? Nappasin viime hetkellä mukaan myös eurolla pirteän pirtanauhan, jolla on pituutta reilusti vyöksi asti.

Samaan 2 euron hintaan löytyi myös tämmöinen siisti, kauniin vihreä villakangastakki. Sormet syyhyää että tähän kirjoisi tai huovuttaisi jotain kuviota. Uskaltaisikohan...

Pari neuletta - vihreä on päällä nyt tätä kirjoittaessakin. Punainen liivi on liian reilun kokoinen, mutta ihanan värinen ja tuntuinen. Ompelen pienemmäksi.

Ja tämmöinenkin setti vielä. Kivan sinapinkeltainen pikkumekko, siistit kengät ja punainen laukku.

Eikä tullut edes ostoskrapula.

Ei kommentteja: