perjantai 5. joulukuuta 2014

Kirjontakokeiluja

Kokeilevan kirjonnan kurssilla kokeiltiin monia asioita.

Ensin kokeiltiin ompelukoneen toimintoja ja hurviteltiin kuvioita mustalle ja valkoiselle.

Sitten kokeiltiin applikointia ja alikeompelua. Näihin tuli viiriäisteemaa.

Applikoinnissa kuviot ommellaan pohjakankaan päälle.

Alikeompelussa puolestaan kankaat laitetaan päällekkäin ja leikataan alempia kerroksia näkyviin.


 Kokeiltiin myös vapaata konekirjontaa ja erilaisia haihtuvia tukimateriaaleja.
Oikeanpuoleinen kokeilu on tehty vedessä haihtuvan tukimateriaalin avulla. Kirjontakehykseen pingotettiin kaksi kalvoa ja niiden väliin haluttuja kangaspaloja tms. Poistettiin koneesta kankaansyöttö ja paininjalka, ja tikkailtiin sinne tänne kirjontalangalla. Lopuksi työ upotettiin veteen, jolloin tukimateriaali haihtuu ja jäljelle jäävät vain pistot ja mahdollinen kalvojen väliin laitettu materiaali.
Tästä kukkasesta tuli aika muodoton mytty, mutta tällä tavalla on mahdollista tehdä tosi hienoja kangasmerkkejä ja koruja.
Tätä sudenkorentoa tuin irtirevittävällä kuitukankaalla, koska tarlatania en uskaltaisi upottaa veteen. 
Kuitukankaan kiskominen ompelutyön taustalta oli kyllä aika tuskaista. Mikähän olisi paras tapa kirjoa tarlatania?

 Tällä tavalla se toki onnistuu – pohjakankaan päälle.


Tilkkumaalauksessa ei juuri ole sääntöjä, vaan siinä kankaita ja lankoja käytetään maalipensselin ja kynän tavoin. Monesti taustakankaan päälle asetellaan ensin kuviomateriaaleja ja sitten päälle jokin tarlatan- tai tyllityyppinen harso, joka pitää palat paikallaan. Minä käytin työssäni tarlatania useita kerroksia ja ompelin palasia vielä koko homman päälle.

Vanutikkaustakin kokeiltiin, kahdella eri tavalla.
Tässä on pehmusteena yhtenäinen vanulevy. Tikkasin kankaan kuvioita myöten ja niitä korostaen.
Tämä oli hauska uusi tuttavuus: trapuntokirjontaa. Ensin tikattiin kaksi ommelta rinnakkain ja sitten pujotettiin kujan läpi paksu nippu lankoja.

Kolmiulotteista vaikutelmaa luodaan pujottamalla risteyskohdissa ”alapuolelta” menevä sisus työn takana ulos ja takaisin sisään. Samoin terävissä kulmissa sisuslanka kannattaa pistää työn takaa ulos.
Tulipa opittua ja - todellakin - kokeiltua monenlaista. En ollutkaan ennen kirjonut koneella mitään.

Tekniikkakokeiluista päästiin sitten hyvillä eväillä omien kirjontatöiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Ei kommentteja: