torstai 19. heinäkuuta 2012

Kolmen sankarin kakut

Perheen kolmea kesän juhla-aihetta juhlittiin yhtä aikaa: minun ja Tytön syntymäpäiviä sekä Miehen valmistumista. Koska oli kolme sankaria, oli kolme kakkuakin.



Miehen toiveena oli kinuskikakku ilman marjoja tai hedelmiä. Täytteenä siis rahkakermaa, dajm-rouhetta ja kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia; kostutuksena kahvi ja dooleys-likööri.

Kuorrutuskinuskiin keksin loistavan idean - miksi tätä ei kerrota joka blogissa? Pelkäsin kinuskin valumista kakun reunoja pitkin alas, joten napsaisin irtopohjavuoan reunarinkulan kiinni kakun ympärille ennen kinuskin kaatamista, ja irrotin vasta kun kinuski oli kunnolla jähmettynyt. Helppoa ja siistiä.



Tytön kakun täytteenä oli lemon curdia, tuoreita mansikoita ja vaniljakermavaahtoa, kostutuksena sokeroitu sitruunamehu-vesiseos. Päälle reilu keko mansikoita, päivänsankarin toiveesta ehdottomasti ilman kiillettä. Pursotusten kanssa tuli vähän ongelmia...


...mutta onneksi koristekukkia oli ihan reilusti niin pahimmat vahingot saatiin siivottua piiloon. Massakukkasten ohessa mintun ja sitruunamelissan lehtiä suoraan pihalta.

Oma kakkuni oli minttusuklainen juustokakku. Tarkkaa reseptiä en valitettavasti kirjannut ylös, mutta pohja oli minttudominoa ja täytemassassa oli ainakin tuorejuustoa, kermavaahtoa ja pari vaahdotettua valkuaista, sekä toki liivatetta.

Mintun maku tuli tuoreesta mintusta, jonka liittämistä kakkuun vähän pohdin etukäteen - onnistuisiko silppuaminen, vai pitäisikö yrtti uuttaa johonkin ja jos niin mihin? Päätin kokeilla lehtien hienontamista, mutta minun välineilläni tuloksena oli vihreä sössö jossa oli niin pitkiä lehtiruodin tms. pätkiä ettei sitä voinut sekoittaa kakkuun. Lorautin joukkoon vähän vettä. Vesi muuttui salamana syvän myrkynvihreäksi ja ärtsyn minttuaromiseksi. No, siivilöin lehtimössön pois ja kiehautin minttuveden liivatteiden liuotusnesteeksi. Tosin juustomassa imi liemen tehoa sen verran, että täydensin makua ihan pienellä lorauksella piparminttuaromia ja viilasin väriä sinisempään suuntaan elintarvikevärillä.


Vieraiden määrää ei oikein tarkkaan tiedetty etukäteen, ja arvelin että kolme kakkua olisi riittävästi - mutta eivätpä nämä montaa minuuttia ehtineet olla tarjolla. Kolmea kakkua taitaa kulua kolminkertainen määrä...

Ei kommentteja: