keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Mamman minipiirakat

Iltapalaksi tekaisin tänään Pojan kanssa pieniä omenapiirakoita. Nämä olivat nopeita, helppoja, edullisia ja herkullisia, ja mitäs vielä?

Homma lähti liikkeelle vanhasta kunnon Mamman marjapiirakan ohjeesta, mutta ilman kermaviiliä. Ajansäästön vuoksi piiras muuntui nopeammin paistuviksi pikkupiiraiksi.

Mamman minipiirakat

150 g margariinia
1 muna
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

omenahilloa
omenakuutioita (käytin pakastettuja omenapaloja, jotka olivat valmiiksi pehmeitä)
kanelia
(ruoko)sokeria

Nypi pehmeän margariinin joukkoon muut taikinan ainekset. Painele voideltujen muffinssipellin kolojen pohjalle ja reunoille.

Laita jokaisen pohjan päälle 1-2 tl omenahilloa. Pyörittele omenakuutiot kanelissa ja (ruoko)sokerissa ja ripottele vuokien päälle.

Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä ennen vuoasta irrottamista, sillä lämpimät piiraat ovat pehmeitä.

Kun piiraat olivat jo uunissa, päätin kokeilla myös vaniljalisäystä. Vatkasin nopsasti vähän vaniljakreemiä ja laitoin nokareen muutaman piiraan päälle puolessa välissä paistoa. Ihan hyvä yhdistelmä, jonka voisi joskus toteuttaa ihan ajatuksen kanssa ja pursottaa kreemin nätimmin ;)

Ei kommentteja: