Asiaa lusikasta ja sen varresta

Metallityön kurssilla myös Aino-puku sai käädyt.

Eihän nämä pukupuritanistille kelpaisi, mutta enpä kyllä usko että koskaan tulee ladottua riviin niitä satasia, joilla alkuperäiset korut saisi Kalevala Korusta matkaan.

Ainakin inspiraatiota on haettu ihan originaalilähteestä.

Solkien lähtökohtana oli muutama kierrätyskeskuksesta löytynyt hopeoitu lusikka. Varsi irti.

Pintaan suojalakka.

Lakkaan kuvio raaputtamalla.

Lusikat typpihappoon kuplimaan.

Loppu lakka pois, kuvio on syöpynyt esiin raaputettuun pintaan - toivottavasti edes suunnilleen sillä tavoin kuin oli tarkoitus.

Kiinnitykseen tarvittavat osat juottamalla kiinni soljen taakse. Juottamisen vaatima hehkutus poltti ohuen hopeoinnin pois ja lusikka mustui - mutta hiomalla alpakkapinta tuli alta näkyviin ja tummunut pinta jäi patinaksi kuvion pohjalle. Tässä kuvassa vielä hopeapinnalla

 ...tässä alpakkaisena. Lusikkasoljet saivat jatkokseen hopealangasta taivutetut kiemurat ja klemmariketjun. Soljet voi myös irrottaa ketjusta ja käyttää erillisinä solkina tai riipuksina.

Ketjuun tietysti asianmukaiset tarvekalut: korvalusikka ja puukko

sekä tuluspussi ja -rauta. Nämä syntyivät ylijääneistä lusikanvarsista ja vanhasta nahkatakista.

Ei mennyt tähän satasia. Lusikat maksoivat senttejä, nahkatakki ei mitään ja klemmariloota reilun euron. Kiemuralle käännetty hopealanka oli selkeästi kallein elementti, mutta siihenkin olisi oikeastaan sopinut paremmin joku simppeli rautalanka.