Paidoista paras mekko

Menneen kesän käsityöprojektin tuloksena syntyi uusi Maailman paras mekko.

Lähtötilanteena oli kasa miesten paitoja.

Siis tällaisia.

Yhdestä paidasta syntyi yläosa. Leikkasin hihat ronskisti saumojen vierestä irti.  Hartioihin jäi reilusti liikaa leveyttä. Mittasin sopivan leveyden ja jatkoin leikkausviivaa kaarevasti kohti kainaloa.

Peilin edessä sovittelin ja neulasin omaan kroppaan sopivat kiilat etukappaleeseen.

Alaosaa varten tarvitsin kolme kokonaista paitaa sekä yläosasta yli jääneet hihat. Sommittelin niitä lattialle aika monenlaisiin asetelmiin, ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen.

Takakappaleet leikkasin kiilamaisiksi niin, että kavensin niitä yläreunaa kohti jonkin verran. Etukappaleet napitin "ristiin" toistensa kanssa ja käsittelin sitten kuin takakappaleita. Napinväli on ilmeisen standardoitu, sillä eri paidoista peräisin olevat etukappaleet sopivat yhteen ilman nikottelua.

Hihat olivat liian lyhyitä sellaisenaan, joten kahdesta hihasta syntyi poikkisaumalla yksi kiilakappale.

Ompelin hamekiilat sivureunoista yhteen. Helmasta ei näköjään ole tullut yhtään kunnon kuvaa, mutta siihen jätin kappaleiden omat helmapäärmeet ja kaaret mahdollisuuksien mukaan näkyviin ja siistin reunaa yhtenäiseksi vain saumojen kohdalta. Helma ei siis suinkaan ole tasapitkä.

Vyötärönauhan kokosin irti leikatuista kauluksista ja rannekkeista.

Rypytin hamekankaan vyötärönauhaan ja siistin yläreunan tasaiseksi.

Viimeistelin vyötärön ja hihansuut vinonauhalla, jota varten uhrasin vielä viidennen paidan. Yhtä hyvin olisi voinut tietysti käyttää valmista nauhaa.

Alushamekankaaksi löytyi kirpputorilta kahdella eurolla vanha verho, jossa oli jo valmiiksi röyhelö reunassa.

Olin alun perin ajatellut ommella asun yhtenäiseksi mekoksi, mutta lopulta totesin että tämä toimii kaksiosaisena asuna paremmin - osia voi yhdistellä ristiin ja pestä yläosaa tarpeen mukaan useammin kuin hametta.

Asun alkuperä näkyy vyötäröllä: kaulus, nappilista ja tasku.

Alushame pilkottaa helman alta

ja joskus sitä voi vilauttaa ihan tarkoituksella.

Robottiautomaatti ja Pumppuvieterit Amazoniassa

Keväällä Aarteiden talo -päiväkodin 5-vuotiaiden poikien Pumppuvieterit-ryhmä kertoi yhdessä sadun käyttäen sadutusmenetelmää: lapset kertoivat tarinan ja aikuinen kirjoitti sen sanatarkasti ylös. Tässä napakka tiivistelmä:

Tässä kirjassa robottiautomaatti myy jäätelöä ja menee Amazoniaan.
Siellä se näki monta eläintä ja sen piti löytää kalastajalepakot,
koska ne tietää missä kultainen kivi on.

Tämän kirjan kirjoitti ja kuvitti
Olli Taavi Joel Antti Ilpo Roope

Sadussa Pumppuvieterit seikkailivat Amazonian sademetsässä yhdessä monitaitoisen Robottiautomaatin kanssa. Tarinan ajatusta kehitettiin ryhmässä eteenpäin: Amazonia julkaistaisiin syksyllä kirjana, ja pojat olivat tehneet kirjaa varten kuvitusta, mainostekstejä ja projektisuunnitelmia.

Se on paras kirja maailmassa.
Se on niin jännittävä ja pelottava.
Niin hyvä kirja että kannattaa lukea.
Kuvat mahtavat.
Hyviä satuhetkiä.

Loppukeväästä lähestyin päiväkotia ehdotuksella yhteisestä rooliasuprojektista. Tutustuin poikien satuun ja päätimme, että Amazonia-projektia voisi vielä laajentaa. Työntekijöiden ja lasten lyhyen tapaamisen perusteella valitsimme toteutettavaksi rooliasuksi tarinan päähenkilön, Robottiautomaatin.

 

Miltä robotti näyttää?

Sadun tekstin, poikien piirustusten ja askartelujen sekä lähiopetustuntien perusteella tein alustavia luonnoksia asusta.

Toistuvia elementtejä poikien visioissa olivat vihreä väri, kypärän mallinen pää sekä erilaiset nappulat, vivut ja muut toiminnallisuudet.

Alusta asti minulle oli selvää, että haluan projektiin mukaan ohjaustoiminnallisia elementtejä ja otan poikaryhmän mukaan asun suunnitteluun ja toteutukseen.

Kävin päiväkodissa vierailulla kesäkuussa, jolloin paikalla olevat pojat muistelivat kirjoittamaansa tarinaa ja sen henkilöitä sekä piirsivät tarkempia malleja suunnittelutyöni tueksi. Otin myös mittoja, jotta puvusta saataisiin oikean kokoinen.

"Siinä pitää olla valvontakamera"

"Sit tänne hyökkäis ampparit. Au! Au!"

Mitä nappuloita robotissa on?

Sain päiväkodilta mukaani ison kassillisen kierrätysmateriaalia: kankaita, johtoja, muoveja, tietokoneen osia ja muttereita. Päätin, että pojat voisivat rakentaa robottiasuun toimintopaneeleja, jotka sitten yhdistäisin lopulliseen asuun. Aikatauluongelmien vuoksi askartelutuokiota jouduttiin siirtämään pariin otteeseen, mutta lopulta yhteinen aika löytyi. 

Valmistin toimintopaneelien pohjiksi vaahtomuovilevystä ja muoviverkosta pohjat.

"Tässä on kolme vaihdetta. Sininen on ykkönen,
punainen on kakkonen ja vihreä on kolmonen."

Pojat valitsivat haluamiaan nappuloita ja muttereita, jotka kiinnitettiin liimaamalla alustaan. Ensin kiinnitykseen kokeiltiin erikeeperiä, mutta nappulat tarttuivat paremmin pehmeään muovialustaan kuumaliimalla.

"Tästä napista tulee pehmonalleja!"

Miten robotti rakennetaan?

Jatkoin puvun työstöä kotona. Alkuperäinen suunnitelma virtaviivaistui matkan varrella: siivet, taskut ja liikkuvat vivut alkoivat tuntua turhan kirjaimellisilta tulkinnoilta, jotka monimutkaistaisivat puvun käyttöä. Yksinkertaisempi toteutus antaa enemmän tilaa lasten omalle mielikuvitukselle.

Asun runko: vaahtomuovilevy.

Ryhdikäs ja muotonsa pitävä, mutta pehmeä ja kevyt materiaali.

Trikookaitaleet sivuissa joustavat pukiessa ja erikokoisten lasten yllä.

Yksityiskohdat: Kierrätysmateriaaleja. Kiinnitys ompelemalla ja kuumaliimalla. 

Aluksi arastelin liiman käyttöä, mutta päiväkodista vakuutettiin, että liimakiinnitys on riittävän kestävä ja turvallinen isommille lapsille, eikä asun tarvitse olla vesipestävä.

Kypärä: vanha lasten pyöräilykypärä, kangasta ja vanha valosarja.

Valot toimivat ja niitä säädellään niskasta.

Valmis asu hieman liian suuren mallin yllä - venyy tämä näköjään vitosluokkalaisenkin päälle:

 

Nyt Robottiautomaatti lähtee kouluun arvosteltavaksi ja sitten vihdoin Pumppuvietereiden kanssa seikkailuun!

Kultasynttärit

Amerikanserkkumme tiesivät kertoa, että kun synttäreillä täytettävä vuosimäärä on sama kuin syntymäpäivän päivämäärä, niin silloin vietetään kultasynttäreitä.

Tytön Golden Birthday oli tänä vuonna, kun perjantaina 13. päivä syntynyt onnentyttö täytti 13 vuotta.

Sukulaisten kesken synttäreitä vietettiin pihaolympialaisten merkeissä. Juuri ennen juhlia päälle iskenyt ukkoskuuro esti viettämästä koko juhlia ulkona, joten herkut nautittiin sisätiloissa. Onneksi piha kuivui kuitenkin sen verran, että mölkkyä ei tarvinnut heittää olohuoneessa.

Synttärivieraille tarjottiin

voileipäkakkua kinkku-pekonitäytteellä (ruiskukista tuli kiva väripilkku koristeluun)

parmesankeksejä (jotka pysyivät koossa vain jääkaappikylminä)

suklaadippiä (suklaaganachea jatkettuna lorauksella maitoa)

mokkamacaronseja (hyviä! resepti Herkkusuu.fi)

sekä elämäni ensimmäistä kerroskakkua (takana pilkistää perunajauhoilla leivottu gluteeniton versio)

Pohjakerros oli neljän munan pohja, päälle paistettiin sydänvuoassa kolmen munan versio. Uuni ei jaksanut kerralla paistaa kaikkia pohjia - gluteeniton sekä iso pohja onnistuivat upeasti, mutta sydänvuoasta putkahti likilaskuinen lätty. Onneksi siitä sai leikattua pienen pyöreän palan ja reunoista kasattua toisen kerroksen.

Täytteenä oli toisessa välissä lemon curdia, mansikkaviipaleita ja rahkakermaa sekä toisessa välissä mansikka-raparperihilloa sekä diplomaattikreemiä. Täytteet olivat niin herkullisia että kulhoa nuollessa nauratti ääneen.

Koristelusuunnitelma meni ukkosen takia uusiksi. Reunoille oli tarkoitus pursottaa kermaa, mutta vatkatessa tuntui, että kerma vain vajoaa kasaan... Onneksi oli tullut hankittua vahingossa vähän liikaa sokerimassaa, joten siitä kaulittiin sitten hätävarareunukset kakun ympärille. Ei yhtä hyvää kuin kerma, mutta ainakin pysyi kasassa. Somisteena vielä Tytön itse tekemät sokerimassakukat ja -perhoset sekä nippu sitruunamelissan ja mintun lehtiä pihalta.

Niin ja ne olympialaiset? Voittajiksi selvisi tiukan taistelun jälkseen syntymäpäiväsankari-Tytön ja Kummitytön muodostama joukkue - siis kaksi 13-vuotiasta!

Vasara ja nauloja

...tai ainakin kuviosaha ja polttokynä.

Koulussa tuli tehtyä ensimmäiset puutyöni ikinä sitten peruskoulun kolmannen luokan punaiseksi petsatun nopan. Siihen nähden, että lähtötaso oli aivan nolla, tuotoksista tuli oikein kivoja.

Aika pienimuotoiseksihan kurssi jäi, kun käytännössä kaikki työt piti tehdä parin lähipäivän aikana ja työvälineisiin oli ajoittain jonoa.

Polttokuviointia.

Ensin kuviot piirretään puulevyyn.

Vasta sitten sahataan pala irti kuviosahalla.

Sahalla voi tehdä myös pienestä levynpalasesta ihan oikean astian.

Tästä lähtee. Reikä on sahattu vinoon, ja vinossa kulki sahakin.

Ensin sisempää viivaa. Terävä kärki tuotti vähän haastetta.

Sitten ulompaa viivaa, niin että saadaan erikseen pohja- ja reunapala. Reunarenkaita voisi periaatteessa sahata vaikka kuinka monta, ja kasata korkeamman astian.

Palaset liimataan yhteen ja sitten viilataan (paljon).

Lopuksi vati on syytä öljytä.

Kuviosahalla syntyy myös upotus- eli intarsiakuvioita.

Tässä on kolme eriväristä viilua päällekkäin.

Vähän liian kunnianhimoinen kuvio, vähän liian ohutta viilua, vähän liian varomaton sahaaja. Kolmesta kerroksesta syntyi kaksi kukkaa ja loput meni silpuksi.

Kuviot liimattiin alustalle, ja koska tausta ammotti väleistä, levitettiin päälle tummanruskeaa akryylimaalia tilkkeeksi.

Värit höylättiin lopuksi takaisin näkyviin.

Tämmöisenkin vielä ehdin. Kuviosahalla kurveja rimanpätkään ja sitten hiotaan käteen sopivaksi

niin saadaan kankaanpainantaa varten viiriäisleimasin.