sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Pärinäpojan kartingkakku

Pojan kaverisynttäreitä vietettiin hieman jälkijunassa kartingkoulun merkeissä, ja kakku oli toki teeman mukainen.

Kartingrengas-kakku syntyi Kinuskikissan resepteillä, kuten niin moni kakku aiemminkin. Pohjana mehevä suklaakakku, tosin 2 munan versiona koska juhlaporukka oli sen verran pieni. Paistoastiana käytin kohokasvuokaa, joka olikin juuri sopivan kokoinen niin että rengas sai riittävästi korkeutta.

Täytteenä kermavaahtoa + vaniljakreemijauhetta sekä pakastemansikoita. Valmis kakku silattiin hillolla (itsetehtyä mausteista raparperi-mansikkaa) ja päällystettiin suklaakuorrutuksella, joka värjättiin pastavärillä mustaksi. Päälle kaulittiin vaahtokarkkimassasta vannekuvio.

Kakkulautasena sai toimia tupperware-kulhon kansi, koska kulhosta sai juuri kätevän kokoisen kakkukuvun, joka kulki kylmäkassissa radan reunalle.


Synttäreillä ensin ajeltiin


ja sitten herkuteltiin katsomon puolella pärinää kuunnellen. Kynttilät tökittiin kakkuun fiilistä tuomaan, vaikka tulitikut olivatkin unohtuneet kotiin...

...ja sinne keittiön pöydän reunalle jäivät myös lautaset. Onneksi kakku maistuu mukista yhtä hyvältä.

Ei kommentteja: