lauantai 11. toukokuuta 2013

Heksagonilla hedelmäkori - vapaavalintainen rottinkityö


Vapaavalintaisena työnä halusin tehdä heksagonipunontaa. Olin edellisellä punontakurssilla opetellut tätä tekniikkaa pahviliuskoilla ja halusin kokeilla kuinka tämä toimii isommassa työssä ja rottinkimateriaalilla.
Olin itse asiassa tuolla kurssilla aloittanut myös rottingista heksagonipohjan, mutta päädyin lopulta purkamaan sen kokonaan ja aloittamaan alusta uuden.


Oleellista on, että pohjassa on joko 4 tai 8 puikkoa joka suuntaan, jotta reunat saa nostettua oikein ylös. Pohjassa on 6-kulmaiset kolot
ja reunat käännetään niin, että niihin tulee 5-kulmaiset ”talot”. Talon ”seinät” kääntyvät sojottamaan suoraan pystyyn, ja vinoon kulkevat puikot alkavat tehdä uusia kuusikulmioita reunaa ylöspäin.

Yläreunaan tein variaation piparkakkureunasta – etsin kullekin puikolle vastinparin ja pujotin ne toisiaan pitkin takaisin työhön.

Mutta: Jotain meni pieleen. Toisen suunnan vinopuikot jo loppuivat, kun toiseen suuntaan oli vielä kaksi jäljellä. Äh. Huolellisesta laskemisesta huolimatta jossain kohti oli puikko lähtenyt väärään suuntaan. Keskeneräinen työ oli niin hankala hahmottaa, että en huomannut. Enkä nyt enää sitten alkanut purkaa, vaan luovasti sovelsin piparkakkureunaa ja yritin häivyttää virheen. (Tässä kuvassahan sekä alkuperäinen virhe että paikkausyritys näkyvät varsin selkeästi.)

Tein työn yksinkertaisella rottinkipuikolla, mutta puikkojen ”päättelypäistä” tuli lopulta kokonainen toinen kerros työhön niin että lopputulos näyttää siltä että se on punottu kahdella puikolla.

Lopputulos: hedelmäkori. Hieman vino, johtuen osittain laskuvirheestä mutta myös muusta: Rottinkini oli ilmeisesti sen verran vanhaa ja huonolaatuista, että siinä oli isoa vaihtelua eri puikkojen kesken. Toiset taipuivat kuin lanka, toiset katkeilivat tönkköyttään ja kolmannet siitä väliltä. Punoessa puikot käyttäytyivät hyvin eri tavalla, mikä tekee valmiiseen työhön hieman kaaospunonnanomaisuutta – mikä on oikeastaan aika hauskaa.

Huomioita:
- märkiä, pitkiä rottinkeja oli tosi hankala saada pysymään paikallaan. Teippiä ja pyykkipoikia kului.
- heksagonityö vaatii matikkapäätä ja kärsivällisyyttä
- neljän puikon pohja on huomattavasti helpompi, mutta tietysti työkin on pienempi
- variaationa voi tehdä niin, että kääntää reunat ylös toisin > lisää työhön vaakasuuntaiset ”pannat” ja pohjasta tulevat rottingit nousevat vinosti ylös.

Heksagonipunonta ja ohjaustoiminta

Oletko ihan tosissasi?
Ei ainakaan rottingilla, vaan jollain paremmin paikallaan pysyvällä, nauhamaisella materiaalilla.

Ei kommentteja: