lauantai 30. tammikuuta 2010

Minttua ja mokkaa

Euroviisukisaa katsottiin meillä mokkapaloja mutustellen.

Juhlapäivän kunniaksi palat saivat erikoistujauksen suklaata ja minttua.
Koristeluideasta kiitokset Ms. Humblelle, täytereseptistä Kinuskikissalle ja alkuperäisestä mokkapalaohjeesta eskariopelleni Lillille :)


Koristekukat on muotoiltu sokerimassasta kukkamuottisetin keskikokoisella ja pienellä muotilla. Terälehtiä muotoilin grillitikun päällä. Pieni kukka ison päälle, painalletaan keskeltä vaikka kynänpäällä kiinni ja asetetaan kuivumaan foliolla vuorattuun jääpalamuottiin. Kukkaset kuivuvat valmiiksi sillä aikaa kun mokkapalat valmistuvat.

Minttuiset mokkapalat

Pohja:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
150 g margariinia
3 rkl suklaarouhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet. Sulata rasva ja sekoita siihen maito. Nostele muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoja (siivilän läpi) ja rasva-maitoseosta. Sekoita lopuksi taikinaan suklaarouhe. Levitä pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Täyte:
150 g margariinia
5 dl tomusokeria
2 tl piparminttuaromia
vihreää ja sinistä elintarvikeväriä

Sulata margariini ja sekoita siihen tomusokeri. Mausta piparminttuaromilla ja värjää mintunvihreäksi. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Kuorrute:
½ pkt tomusokeria
3 rkl margariinia
1 rkl kaakaojauhetta
2 rkl vahvaa kahvia

Sulata margariini. Sekoita tomusokeri ja kaakao ja lisää ne siivilän läpi margariinin joukkoon. Lisää kahvi ja tarvittaessa tomusokeria, kunnes kuorrute on sopivaa. Levitä minttutäytteen päälle.

Koristele ennen kuorrutteen jähmettymistä vaikkapa kukkasilla. Leikkaa kuitenkin palasiksi vasta sitten, kun kuorrute ja täyte ovat kunnolla asettuneet.

Vihreä täyte vilkkui kivasti mokkakuorrutteen alta ja minttu toi kivaa uudenlaista makua vanhaan tuttuun reseptiin. Nämä oli hyviä, vaikkakaan ei yhtä edustavan siistejä kuin esikuvansa :D

Ei kommentteja: