torstai 21. tammikuuta 2010

Rahkaleivonnaisia

Tänään piti olla ompelupäivä, mutta tulikin leivontapäivä. Suolaista ja makeaa, yhteisenä nimittäjänä iso purkki maitorahkaa.

Omena-rahkamuffinit

100 g margariinia

1 ½ dl sokeria

1 muna

250g maitorahkaa

2 tl kanelia

2 tl fariinisokeria

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta


omenasosetta


maustamatonta tuorejuustoa

maitorahkaa

omenasosetta

sokeria

sitruunamehua


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna. Lisää seokseen rahka, mausteet ja jauhoihin sekoitettu leivinjauhe. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja jaa taikina muffinipellin koloihin.


Paseeraa omenasose siivilän läpi, jos siinä on sattumia. Pursota pitkällä, ohuella pursotinterällä sosetta muffinien sisään. Paista 200 asteessa reilut 15 minuuttia.



Sekoita kuorrute tuorejuustosta ja rahkasta (suunnilleen yhtä paljon molempia). Mausta se omenasoseella, sitruunamehulla ja sokerilla. Pursota jäähtyneiden muffinien päälle. Ripottele päälle kanelia.


Muffiniohje on Jennalta ja täyteidea Marielta. Kuorrute oli oma sävellys ja perustui lähinnä siihen, että kerma oli loppu ;)


Huomioita reseptistä:

- Rahka teki taikinasta tahmeaa. Se ei mitenkään asettunut sileästi vuokiin.

- Liekö sama syy, miksi täytteen syöttäminen taikinan joukkoon oli vaikeaa. Hillo pursusi ulos pursotusreiästä eikä isoa, suuhun purskahtavaa hillosilmää syntynyt. Ehkä olisi pitänyt kokeilla täyttämistä vasta kypsiin muffineihin, tai ylipäänsä toisenlaiseen taikinaan.

- Todellakin pitää hankkia kunnon pursotin! Taas kerran tuli todettua, että Tupperin muoviräpeltimellä ei saa nättiä jälkeä.

- Hyviähän nämä silti olivat :) ja itse asiassa rouhea ulkonäkö oli ihan kiva. Ei aina tarvitse olla siloiteltua ja siistiä!


Grahamsarvet


2 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
2 dl grahamjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
1 dl rahkaa

mozzarellaa
pestoa
kuivattua sipulia

Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää suola ja sokeri sekä osa jauhoista, joihin olet sekoittanut hiivan. Sekoita tasaiseksi ja vaivaa joukkoon loput rasvasta sekä rahka. Anna kohota.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli osat ympyröiksi. Ajele taikinapyörällä kumpikin ympyrä kuuteen palaan. Laita palan leveään päähän pari nokaretta juustoa ja noin ½ tl pestoa. Ripottele päälle kuivattua sipulia. Rullaa palat sarviksi ja kohota uudelleen. Paista noin 200 asteessa reilun vartin verran.

Kohonneet sarvet voi voidella munalla ja pistellä haarukalla. Itse jätin nämä hienosteluvaiheet tällä kertaa väliin kun leivoin vain kotitarpeiksi myöhään ja väsyneenä. Sarvet rullasin myös vähän sinnepäin - muutamasta pääsikin juustoa valumaan paiston aikana pellille. Onneksi se oli hyvää niinkin :)

Taikinan ohje oli Suomi24-keskustelusta, täyte oma sävellys jääkaapin sisällöistä.

Ei kommentteja: