torstai 3. kesäkuuta 2010

Mansikkapullaa

Kesäkuun ensimmäinen leivontaprojekti ei todellakaan osunut onnellisten tähtien alle. Minä olin työpäivän jälkeen äreä ja kiukkuinen, ja lapsetkin tavallista väsyneempiä. Mutta koska Tytön kaverisynttäreille tarvittiin pullaa, kiukku nieltiin ja alettiin vatkaamaan.

Eihän se kovin mukavasti sujunut. Tytölle ja Pojalle tuli kinaa joka työvaiheesta ja siitä, ketä sattuu ja kuka kiusaa. Äiti hoiti hermojaan lasillisella viiniä.

Hiiva oli vanhentunutta ja kaiken kruunuksi jauhot loppuivat kesken eikä kaapista löytynyt sitä varapussia, joka siellä ihan varmasti oli. Kun jauhojen puute huomattiin, oli taikina jo sitä myöten valmiiksi vatkattu. Semmoista lillua. Puuh.

Hengitin syvään, kippasin myös rasvan mukaan taikinantekeleeseen ja laitoin taikinan kohoamaan kuin mikään ei olisi vialla. Viinin takia en päässyt edes kauppaan ostamaan uutta varajauhopussia, joten ei muuta kuin kulho kainaloon ja naapuriin. Sieltä saatiin tarvittavat jauhot - tosin kakkujauhoa, mutta ei paljon haitannut tässä konkurssissa.

Kohonneeseen taikinalilluun vatkattiin reippaalla kädellä jauhoa ja pyöriteltiin Tytön kanssa pieniä voisilmäpullia. Puolesta taikinasta tehtiin pitkoja, jotka kesän kunniaksi täytettiin omena-mansikkahillolla ja pakasteesta kaivetuilla mansikanpuolikkailla.

Hyvää siitä lopulta tuli - ei kovin kuohkeaa kylläkään, ehkä ennemmin viinerimäistä?

Ei kommentteja: