sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Kesäjuhlien kakku


Tytön synttäreiden kunniaksi tehtiin iso mansikkakakku.

Helle ei oikein suosinut kerman vatkausta. Kakun täytekerma lässähti pahan kerran - onneksi se ei vaikuttanut kuin kakun korkeuteen; maku oli silti mainio. Koristeeksi tullutta vaahtoa vatkatessani turvauduin nettiniksiin: kerma metallikulhoon, kulho pakkaseen ja vaahdotus muutaman minuutin kuluttua. Tuloksena kuohkea, pysyvä vaahto - suosittelen!

Pohja:
6 munaa
2,5 dl sokeria
2,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
3 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
vaniljakreemijauhetta
marinoituja mansikoita
mansikka-omenahilloa

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää notkistettu tuorejuusto ja kreemijauhetta, kunnes vaahto on sopivan kiinteää ja makeaa. Levitä kakkupohjille ohut kerros hilloa. Lusikoi päälle mansikoita ja levitä lopuksi päälle kermavaahtoa.

Marinoidut mansikat:
noin 1 litra mansikoita
1 limen mehu ja kuori raastettuna
kourallinen tuoretta minttua
2 rkl sokeria

Pilko mansikat. Silppua minttu ja sekoita kaikki aineet. Anna mehustua kylmässä muutama tunti.

Päällinen ja koristelu:
mansikka-omenahilloa
tuoreita mansikoita
kermavaahtoa
sokerimassakukkasia
mintun lehtiä


Koristekuviot on otettu erikokoisilla kukkamuoteilla sokerimassalevystä, kuivatettu munakuppien ym. kulhojen pohjalla kaareviksi ja liimattu yhteen vihreällä sokerikuorrutteella. Kukkien keskustassa valkoisia ja kultaisia nonparelleja.

Ei kommentteja: