keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Metsänneito

Tyttö suunnitteli itselleen viikonlopun häihin juhlamekon, joka olikin oikein mukava ja onnistunut projekti.

Kauniin vihreä kangas on ostettu työreissun yhteydessä rovaniemeläiseltä kirpputorilta. Vanhasta verhosta tuli toisen ostajaehdokkaan kanssa kädenvääntöä - sain kankaan sillä ehdolla, että teen siitä heti lähiaikoina jotain enkä säilö varastoon ;) Tässä todisteet - ja kiitos kilpaostajalle joustavuudesta!

Tytön toiveena oli suoralinjainen, yksiolkaiminen pitkä mekko. Kaava löytyi Burdalta vähän muunnellen. Kerrankin jaksoin tehdä ompelutyön oikein huolella - ensin laadittiin koemekko vanhasta lakanasta ja tehtiin mittoihin korjauksia.

Olkain on täytetty ohuelti vanulevyllä. Päälle ommeltiin kahden väristä lehtinauhaa (Sinellistä, olikin haasteellista löytää) sekä varastoista ja vanhoista koruista löytyneitä välihelmiä.

Nauha kulki miehustan yli ja sen päät jätettiin irrallisiksi roikkumaan kohti helmaa.

Onnetonta kyllä, Tytön käsi pantiin pakettiin pari viikkoa ennen juhlia. Kipsi saatiin kuitenkin juhlakuntoon kullanhohtoisen trikoon avulla :)

Yli jääneet lehtinauhan päät letitettiin etuhiusten joukkoon. Tuloksena iki-ihana metsänneito.

Poika puolestaan näytti slipoverissaan näin komealta. Meinasi tulla itku ;)

7 kommenttia:

Enkeli kirjoitti...

Upea metsänneito pukuineen!

Kati kirjoitti...

Aivan älyttömän ihana!

Saparo ;) kirjoitti...

Oli ne lapsukaiset luonnosakin ihan itkettävän ihania :)

Tiia kirjoitti...

Tosi kaunis mekko!

Nina kirjoitti...

Todella tyylikäs mekko metsänneidolla.

Anonyymi kirjoitti...

ihana mekko. Onko tähän jostakin mahdollisuus saada kaava?

Viiriäinen kirjoitti...

Kaava on Burdan teinimallistosta, numero 9760 - esimerkiksi täällä: http://sewing.patternreview.com/patterns/9785

Jätin yläosan taitekaitaleet ja olkaimet pois ja mittailin tilalle sovittaessa yhden leveän olkaimen.

Muutenkin mekko on aika lailla rakennettu Tytön päälle - 9-vuotiaan kroppa kun ei ole ihan teinimallia ;) joten valmista kaavaa ei ole - tuota valmismallia tuli muokattua aika lailla varsinkin vyötärön seudulta.