sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isälle päivää

Isää odotti aamiaispöydässä kakun sijaan muffinitarjoilu.

Suklaanruskeista sävyistään huolimatta muffinit maistuivat salmiakille ja valkosuklaalle.

Turkinpippurimuffinit

150 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ dl turkinpippurirouhetta
½ dl valkoista suklaata rouheena

Koristeluun: kahta väriä marsipaania

Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe sekä salmiakki- ja suklaarouheet. Kääntele taikinan joukkoon vuorotellen jauhoseosta ja maitoa. Sekoita tasaiseksi.

Nostele taikina muffinipellille vuokiin ja paista 225 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kauli marsipaanit levyiksi. Leikkaa levyistä muffinin kokoisia ympyröitä, yhtä monta kumpaakin väriä. Leikkaa ympyröihin kuviot muotilla ja vaihda kuviot toisenväristen marsipaanilevyjen keskelle syntyineisiin aukkoihin. Painele saumakohdat kiinni, kauli päältä hieman. Käännä levyt ympäri - pöytää vasten ollut alapuoli oli ainakin minulla siistimpi kuin kaulintapuoli. Nosta ne muffinien päälle ja painele kiinni.

Isää muistettiin myös taiteella.

Poika oli askarrellut hienon sauna-aiheisen teoksen.

Tyttö lahjoitti isälle modernin muotokuvamaalauksen :) Sininen kortti Pojalta, oranssi Tytöltä.

Ei kommentteja: