lauantai 20. helmikuuta 2010

Huopaa, osa 4: taskupussi

Taannoisella huovutuskurssilla tein myös tällaisen pussukan.

Valmistustapa oli sama kuin korvahatussa. Villat on huovutettu kuplamuovista tehdyn kaavan päälle. Huopuneesta työstä kaava on napattu pois pussin kylkeen tehdystä reiästä alareunan sijaan. Koristelua varten tein pienen pötkön erivärisistä huopakaitaleista ja hahtuvalangoista.

Muutaman minuutin rullauksen tulos on tässä: sievä pötkylä.

Pötköstä leikkasin ronskisti saksilla viipaleita.

Puikulaviipaleet eivät ole valmista huopaa, vaan hötöä esihuopaa joka tarttuu hyvin kiinni työn pintaan. Painelin kiekot pussukan kylkeen ja jatkoin huovutusta kunnes työ oli valmis.

Kotona jatkoin viimeistelyä kierrätyshengessä. Vanha, pehmeäksi virttynyt t-paita sai luovuttaa kaitaleen kyljestään.

Kiinnitin kaitaleen päihin vetoketjun ja ompelin sisuspussukaksi.

Pujotin t-paitapussin huopapussukan sisään, reunustin suuaukon vinokaitaleella ja ompelin koko paketin kasaan.

Viimeistelin käsin ommelluilla tikkauksilla ja huovuttamalla pötkönviipaleesta vetskarin vetimeen pienen läpyskän.

Tällainen siitä tuli:

Taskupussin taakse tulee vielä iso hakaneula, niin että sen voi kiinnittää takin kylkeen. Taskupussiin voi sujauttaa vetoketjun taa turvaan lompakon ja puhelimen silloin, kun muu omaisuus keikkuu läppärirepussa selässä.

Ei kommentteja: