keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Juuri siitähän se oli kiinni

Usein tulen perustelleeksi heräteostoksia itselleni sillä, että *jos* minulla vain olisi sauvasekoitin tai kirjontalankaa tai jumppavideo, niin *sitten* minä kyllä saisin aikaan vaikka mitä.

Niinpä, kun tulin aamupäivän reissulta kotiin mukanani nämä

niin päädyin todistelemaan niiden tarpeellisuutta leipomalla ja kokkailemalla koko illan. Tosin on todettava, että nyt oli kyllä halvat ostokset - crème brulée -vuoatkin euron kappale!

Tytön kanssa leivottiin iltapäivällä välipalakeksejä. Huvittavaa kuinka blogiin kerääntyy nyt yksi toisensa jälkeen leipomuksia, joiden resepti perustuu siihen että kaappi on tyhjänä. Tällä kertaa piti päästä leipomaan, vaikka sekä leivontamargariini, sokeri että jauhot olivat vähissä :D

Taikina oli kevyttä ja "pilvimäistä", ja paistettuna pinta oli vaalea - siitä kekseille nimi.

Suklaapilvikeksit

200g Flora-margariinia
½ dl sokeria
½ dl fariinisokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
kirsikkahilloa tai muuta kiinteää hilloa/marmeladia

Vaahdota margariini ja sokerit. Lisää muna vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan. Kauli taikina ohuehkoksi levyksi ja ota siitä pyöreitä keksejä muotilla tai lasilla. Tee joka toiseen keksiin reikä pienellä kuviomuotilla.

Paista 200 asteessa noin 7 minuuttia. Laita kokonaisen keksin päälle teelusikallinen hilloa ja paina varovasti rei'itetty keksi päälle.



Päivällinen jäi iltaharrastusten vuoksi väliin, joten iltapalaksi tehtiin vähän tukevammat annokset - uusilla vuoilla :)

Lohivuoat

muutama siivu kirjolohta
n. 5 dl peruna-sipulisekoitusta
valkopippuria
suolaa
sitruunamehua
tilliä
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
öljyä voiteluun

Voitele neljä annosvuokaa öljyllä. Peitä vuokien pohjat lohiviipaleilla. Mausta valkopippurilla, suolalla, tillillä ja reilulla lorauksella sitruunamehua.


Lusikoi päälle jäistä peruna-sipulisekoitusta vuokien yläreunaan asti. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää ruokakerma. Mausta pippurilla ja suolalla. Kaada muna-kermaseos vuokiin.

Paista 225 asteessa reilu puoli tuntia. Kumoa lautaselle ja tarjoile sinapilla ja sitruunalla maustetun kermaviilikastikkeen ja salaatin kanssa.

Ei kommentteja: