perjantai 23. huhtikuuta 2010

Silmäpullia

Tämän päivän pullataikina oli aikamoinen viritys.

Vaivasin taikinan valmiiksi, koko ajan takaraivossa nakuttaen että jotain outoa tässä nyt on. Mutta kyllä, olin mitannut oikeat määrät munia, sokeria, suolaa, kardemummaa, margariinia... Kun nostin taikinakulhoa sivummalle nousemaan, älysin, että kuivahiivapussit nököttivät koskemattomina pöydän laidalla.

Hmm. Kerran olen onnistunut tekemään ihan onnistuneita pullia vaivaamalla valmiiseen taikinaan leivinjauhetta hiivan sijaan ennen paistoa. Nyt kuitenkin ajattelin pelata hiivalla. Kippasin pari pussia kuivahiivaa mukiin, perään pölläytin kourallisen jauhoja ja lorautin reippaan lämpöistä vettä. Vispasin mönjää sekaisin siinä kummemmin onnistumatta, tuloksena kaameaa epätasaista tahmaa. Lopulta päädyin ripottelemaan joukkoon hieman suolaa (jos et tiennyt: hiiva + suola = nestettä). Tuloksena olleen klönttisen harmahtavan liejun kippasin taikinakulhoon ja vaivasin muutaman minuutin energisesti sekaisin. Sitten laitoin kulhon kuumaan veteen tiskialtaaseen ja toivoin parasta.

Sitten tulikin kaikkea muuta tekemistä...

Puolisentoista tuntia myöhemmin palasin taikinan äärelle. Ja kappas, sepä oli kohonnut hienosti!

Pyörittelin tällä kertaa silmäpullia. Ja mikä oli tulos? Pehmeimpiä ja maukkaimpia pullia ikinä!

Perinteisiä voisilmiä

Sekä omppusilmiä. Sulatin pakkasesta omenakuutioita ja sekoitin niihin kanelia ja sokeria. Painelin joka pullan koloon muutaman omppukuution.

Osa omppusilmistä oli vähän riehakkaammalla tuulella :D

Omenat tosin maistuivat pullissa hieman hassuilta. Olisi ehkä ollut hyväksi pyöräyttää niiden joukkoon lisämakeudeksi omppuhilloa.

3 kommenttia:

Omppu-pomppu kirjoitti...

Hyvännäköisiä pullukaisia =)

Unknown kirjoitti...

Toi kuulostaa NIIN mun kokkaamiselta. Joku voisi sanoa, että noin EI voi tehdä ton hiivan kanssa. Mä oon myös kumonnut monta vastaavaa sääntöä, kun on unohtunut kaikenlaista.

Helmi Nainen kirjoitti...

Heh, hyvin onnistui, pikku extremeä vain mukana! Herkullisen näköiset pullat pyöräytit!