Eikö karvarousku olekin ihana? Kaunis, pehmoinen käteen ja helppo tunnistaa. Näkyy metsässä kauas ja kasvaa joka toisen puun juurella.
Rouskujen lisäksi elämäni suurin sienisato sisälsi jokusen tatin. Lapset olivat innokkaana keräysapuna. Yhdessä harmiteltiin sitä, että kärpässieniä ei sopinut kerätä mukaan - niitä olisi nimittäin ainakin riittänyt.
Rouskut pääsivät ryöppäyksen jälkeen purkkiin kerroksittain merisuolakiteiden kanssa, päällä vedellä täytetty pakastepussi painona. Näistä tulee herkkua joulupöytään.
Tatit paistoin samantien pannulle jääneessä pekoninrasvassa ja keittelin kermaiseksi muhennokseksi.Kun hain pihalta persiljaa sienisoossiin, löysin kivan yllätyksen - raparperi oli puskenut muutaman hoikan varren vielä näin syyskesästä.
Näistä syntyi pikakiisseli, jota jatkettiin valmiilla mansikkasopalla. Maistui lapsille sieniherkkuja paremmin :)
4 kommenttia:
Ihanaa lukea mitä kaikkia herkkua sinä saat aikaan puutarhan ja metsän sadoista. Samalla ihmettelen, miten sinulla riittää aikaa ja energiaa.
Meillä on näköjään ollut samat puuhat. Eilen löysin ihan tästä meidän pihasta ja metsänreunasta rouskuja, muutaman kantarellinkin. Ties mitä tuolta metsästä löytyisikään, jos sinne asti menisi.
Nina, tähän puuhailuun voi hyvin nipistää aikaa esimerkiksi semmoisista asioista kuin nukkuminen ja siivous ;)
Tiia, onkohan peräti sama metsä... :)
Mä luulen, että sä asut etelämmässä kuin mä. Jostain olen tällaisen mielikuvan päähäni saanut.
Lähetä kommentti