maanantai 9. elokuuta 2010

Merihenkinen lakritsi-sitruunakakku

Marsipaanikakun koristeissa yhdistyy päivän teema (33,3 vuotta) sekä merihenkisyys. Koristelun ideana on, että elämän purjeen alta on paljastunut kolmasosan verran merta :)

Täyte sai vähän erikoisempaa makua sitruunasta ja lakritsista. Muokkasin helpotetun version Kinuskikissan lakritsitäytteestä, kun en jaksanut alkaa karkkeja keittelemään.

Lakritsi-sitruunakakku

3 munan sokerikakkupohja
maitoa kostutukseen

2 dl kuohukermaa
1 tuubi Pirkan lakritsikastiketta
100 g maustamatonta tuorejuustoa
lemon curd-tahnaa

sitruunakreemi:
75 g margariinia
2 dl tomusokeria
vajaa 1 rkl vettä
n. 1 dl lemon curdia

2 pkt marsipaania
kaakaojauhetta
sinistä karamelliväriä
sokerimassasimpukoita
keksimurskaa
Kultasuklaan kivi-konvehteja

Vispaa kerma vaahdoksi. Lorota joukkoon lakritsikastike ja lisää tuorejuusto. Vispaa täyte tasaiseksi.

Painele kostutetulle kakkupohjalle ohut kerros lemon curdia ja sen päälle lakritsivaahtoa. Toista toiseen täyteväliin.

Vatkaa kreemiä varten pehmeä rasva ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää vesi ja vatkaa tasaiseksi. Lusikoi joukkoon lemon curd ja vatkaa kreemi tasaiseksi. Levitä tasaisesti kakun päälle.

Kauli marsipaani ohueksi levyksi ja nosta kakun päälle.

Itse värjäsin osan marsipaanista kaakaojauheella ruskeaksi ja pyörittelin siitä köysiä. Osan taas värjäsin siniseksi ja tein marmorikuvioista levyä mereksi. Lopun marsipaanin kaulin levyksi ja painelin siihen pintaan "purjemaista" kuviota kaulimalla levyn päällä karkeapintaista kangasta. Viimeistelin keksimuruilla, Tytön tekemillä sokerimassasimpukoilla ja kivikonvehdeilla.

Huomioita reseptistä:
- Tätä oli hauska tehdä!
- Lakritsitäyte oli tosi helppo toteuttaa näin, ja vaahdosta tuli nättiä ja jämäkkää pelkän tuorejuuston avulla, ilman kreemijauheita tai liivatetta.
- Sitruunakreemi oli aivan ihanaa, suussa sulavaa ja silkkimäistä.
- Koristeluun olen suhteellisen tyytyväinen - eihän mikään tietysti ihan täysin omaa visiota vastaa... Eniten harmittaa sinisen värin kuultaminen noin pahasti valkoisen levyn alta, mutta en uskaltanut enää alkaa kuoria valkoista massaa kakun päältä pois, tulokset olisivat olleet hirmuisia.

2 kommenttia:

Raisa kirjoitti...

Hei! Eksyin sivuillesi kinuskikissan kautta.. Ajattelin kokeilla lakutäytettä tällä sinun helpommalla versiolla.. Mutta satutko muistamaan, minkä kokoinen tuubi tuo Pirkan lakukastike on?? Tulee harvemmin käytyä k-kaupassa, ajattelin josko s-kaupasta löytyisi joku vastaava.. :) Kakkusi on kaunis ja sisällys on varmasti hyvää!!

Viiriäinen kirjoitti...

Kastiketuubi on 300g, ja siitä tulee jo varsin vahva lakumaku, eli pienempi määräkin varmasti riittäisi, esim 2 dl tölkki Rainbow-lakritsikastiketta.

Oli muuten sen verran hyvää, että blogiin on tulossa ihan näinä päivinä päivitys toisesta lakutäyte-kakusta. Siinä lakuvaahdon seuraksi viipaloitiin persikoita.